Bleka on hyvin erityinen merilohi. Se ja Namsblanken ovat Norjan ainoat säilyneet lohikannat.
Se oli lähes sukupuuttoon kuollut 1960-luvun lopulla, mutta sen pelastamiseksi on tehty paljon.
Mikä on muinaislohi?
En relikt laks drar aldri til havet, men lever hele livet i ferskvann. Bleka er en relikt atlantisk laks.
Foto: Bjørn Barlaup, NORCE
Byglandsfjorden. By Store norske leksikon/Statens kartverk. Ajokortti: NLOD (Norjan julkisten tietojen lisenssi)
Etelä-Norjassa on Byglandsfjorden, järvi Evjen ja Hornesin kunnissa sekä Byglandissa Agderissa. Täällä asuvat synkät.
Järvi on osa Otran vesistöä, joka ulottuu Vassendenistä etelässä Oseen pohjoisessa. Blekaa tavattiin 1960-luvulle asti suuressa osassa Otran vesistöä. Nyt se elää pääasiassa pitkulaisessa Byglandsfjordenissa, jonka pinta-ala on 40 km2 .
Bleka elää harvoin yli viisi tai kuusi vuotta, eikä se kasva yli 30 cm:n pituiseksi. Sillä on hoikka ruumiinmuoto ja pitkä, kapea hännänvarsi. Sillä on usein vain yhdestä kolmeen mustaa pistettä jokaisessa kiduskannessa.
Vuonna 1926 norjalainen eläintieteilijä professori Dahl kuvaili blekaa "henkeäsalpaavaksi kauneudeksi". Hän oli ensimmäinen, joka mainitsi blekan. Aiemmin blekeä pidettiin erillisenä kalalajina, mutta se onkin merilohi - aivan kuten merilohi.
koska sitä esiintyy vain Byglandsfjordissa Etelä-Norjassa.
koska niitä on enää vähän jäljellä. Blekan perintöaineksessa on vain vähän vaihtelua, eikä se siedä kovin hyvin muutoksia ympäristössä, jossa se elää. Bleka on ollut eristyksissä noin 9 500 vuotta.
koska ihmiset ovat viimeisten 100 vuoden aikana tuhonneet suuren osan bleakin elinympäristöstä.
koska synkkä on ainutlaatuinen. Jos bleak katoaa, emme voi korvata sitä toisella lohella.
Elämänsä ensimmäiset kaksi-kolme vuotta se elää Byglandsfjordenissa juoksevassa vedessä tai veden äärellä. Kasvaessaan se siirtyy kauemmas järveen.
Bleka syö enimmäkseen eläinplanktonia, kuten kopepodeja ja kopepodeita.
Kuten merellä vaeltavat lohet, bleak muuttaa ulkonäköään vaeltaessaan järveen. Niistä tulee hopeanvärisiä ja hoikempia. Joidenkin bleak-evien pyrstöeväihin kehittyy punainen reuna kutuaikana. Mikään muu lohikanta ei muuta pyrstöevänsä väriä.
Bleka saavuttaa sukukypsyyden kolmen tai neljän vuoden iässä. Kutuaika on joulukuussa, ja naaras valitsee sopivan kutupaikan. Bleka kutee sekä järvessä että virtaavassa vedessä. Se hautaa mädin 3-6 cm:n syvyyteen soraan, jossa se pysyy suojassa kesään asti. Vasta sitten poikaset nousevat sorasta esiin etsimään ravintoa. Kullakin naaraalla on keskimäärin 248 mätimunaa.
Foto: Bjørn Barlaup, NORCE
Bleka on sopeutunut elämään makeassa vedessä, ja se syö pääasiassa pientä eläinplanktonia. Se ei saa yhtä paljon ja monipuolista ravintoa kuin merilohet saavat meressä. Bleka ei siksi kasva paljon yli 30 cm:n pituiseksi.
Vesivoiman kehittäminen ja happamat sateet olivat kaksi tärkeintä syytä siihen, että mustekala oli lähes sukupuutossa 1960-luvun lopulla. Kalmareita löydettiin pieni määrä, ja niitä säilytettiin kalanviljelylaitoksissa. Tämä oli alku suurelle pelastusoperaatiolle valkokalan säilyttämiseksi.
Kalankasvatuslaitos on eräänlainen kalatehdas. Siellä huolehditaan siitä, että naaraspuolisten kalojen mätimunat ja urospuolisten kalojen maito sekoittuvat keskenään niin, että mätimunat hedelmöittyvät. Mäti sijoitetaan altaisiin, joissa on puhdasta juoksevaa vettä, ja lopulta siitä kuoriutuu poikasia. Ihmiset valvovat veden lämpötilaa ja olosuhteita altaissa. Tätä kutsutaan hautomotoiminnaksi.
Byglandsfjordenin kalastuslaitoksista on vapautettu 1970-luvun lopun jälkeen 2,2 miljoonaa poikasia. Viime aikoina on myös vapautettu hedelmöittyneitä mätimunia sopiville kutualueille.
Bleak kutee nyt luontaisesti useilla kutualueilla, eikä kalanpoikasia ja mätiä enää vapauteta täällä.
Kuva Byglandsfjordenin padosta. Kuva: Anders Martinsen
Happosateella tarkoitetaan sitä, että ilmassa olevat epäpuhtaudet laskeutuvat maahan sateen tai lumen mukana. Kun ne päätyvät jokiin ja järviin, vedestä tulee happamampaa - ja myrkyllistä valkaisuaineille ja muille lajeille.
Vesivoimaa kehitettiin 1900-luvun alkupuoliskolla useissa paikoissa Otran vesistössä. Tämä vahingoitti ympäristöä, ja useita kalojen kutu- ja elinalueita kuivatettiin. Tämä johti mätimunien ja poikasien kuolemaan.
Byglandsfjordenissa harjoitettiin kaupallista taimenen kalastusta. Kalastus tapahtui suurilla rysillä, jotka pyydystävät kalat elävinä. Kalastajat pyydystivät myös kalmareita, ja kanta pieneni. Pienet kalmarit, joita ei voitu käyttää ruokakaloina, vapautettiin.
Korvasieni on yksi yleisimmistä karppikaloistamme, mutta se ei luonnostaan kuulu Otravassdragetiin. Miten se on sinne päätynyt, on jokseenkin epävarmaa. Sitä on saatettu esimerkiksi käyttää elävänä syöttinä. Korvakuulakanta on kasvussa, ja ne syövät samaa ravintopöytää kuin särjet. Korvapistiäisissä on usein loisia, jotka voivat helposti tartuttaa bleakin.
Otran vesistössä on useita paikkoja kalkittu happamien sateiden vaikutusten torjumiseksi. Kalkitus parantaa veden laatua, lisää kalantuotantoa ja lisää luonnon monimuotoisuutta.
Valkaisun vahvistamiseksi kalanpoikasia on istutettu ja lannoitettua mätiä on sijoitettu sopiville kutualueille.
Otrajoessa Byglandsfjordenin yläjuoksulla oli ennen synkkää. Täällä hedelmöittyneitä munia sijoitetaan vanhoihin elinympäristöihin siinä toivossa, että kalat palaavat takaisin.
Bleka tarvitsee soraa mädin hautaamiseen. Uutta soraa on lisätty uusien kutualueiden luomiseksi ja vaurioituneiden alueiden korjaamiseksi.
Voimalaitosten käyttöä koskevia sääntöjä on annettu. Ne eivät saa imeä niin paljon vettä, että mustekalan kutu- ja elinalueet kuivuvat.
Kaupallinen kalastus ei ole enää sallittua. Harrastajakalastajat voivat edelleen kalastaa kalmaria.
Hekni-voimalaitoksen alapuolella olevan jokiosuuden ohittamiseksi on luotu erillinen jokireitti, joka auttaa blekaa ohittamaan Hekni-voimalaitoksen alapuolella olevan jokiosuuden. Näin blekan on helpompi uida ylävirtaan, kun pääjoen olosuhteet estävät sen. Lisäksi blekajuoksu on uusi ja tärkeä kutu- ja elinalue.
Kalking kan foregå med båt. Foto: Franzefoss Minerals
